marraskuu 2022
24.11.
syyskokouksen kootut
Eilen oli Fideksen sääntömääräinen syyskokous, jossa päätettiin seuraavaa: uusi hallitus sai vapauden kehittää Fideksen julkaisutoimintaa sekä päättää uuden hyväntekeväisyyskohteen ja -muodon kummipäiväkotitoiminnan tilalle, kummipäiväkotitoiminta päätettiin kokouksessa lopettaa. Lisäksi kokous yksimielisesti päätti, että Fideksen sähköpostilista lakkautetaan ja IKT-seminaaria ei enää järjestetä. Kokouksessa myös äänestettiin kunniajäsenestä, joka julkaistaan puurojuhlassa tai joulukahveilla.
Toki kokouksessa päätettiin myös uusi hallitus, josta muodostui seuraavanlainen:
Hanna Ojuva, puheenjohtaja
Alma Laukkanen, sihteeri
Ilona Peiponen, rahastonhoitaja
Aino Lahti, varapuheenjohtaja
Hallituksen varsinaiset jäsenet:
Viivi Koskinen
Erika Moilanen
Maiju Tuomainen
Kristiin Luiga
Jasmin Tuomi
Sakari Soini
Justus Airaksinen
Hallituksen varajäsenet:
Kalle Heinikangas
Ronja Kellomäki
Terhi Kaksonen
Hallituksen avuksi järjestämään vuosijuhlia ja Teologipäiviä tarvitaan vapaaehtoisia, joten jos olet kiinnostunut, laita viestiä jollekin hallituksen jäsenelle! Kiitos kaikille kokoukseen osallistuneille!

Lokakuu 2022
27.10.
Syyskokous
Fideksen syyskokous järjestetään 23.11. klo 17:00 Agoralla tilassa AG100 sekä Zoom-yhteydellä, johon linkki tulee myöhemmin. Syyskokouksessa äänestetään koko järjestöä koskevista asioista, hyväksytään ensi vuoden toimintaa ohjaavat dokumentit, nimetään uusi kunniajäsen sekä valitaan ainejärjestölle uusi hallitus! Kokouksen esityslista, lomake kunniajäsenen nimeämiseksi ja vuoden 2023 toimintasuunnitelma kommentoitavaksi (11.11. mennessä) löytyvät Padletista. Mikäli olet kiinnostunut toimimaan Fideksen hallituksessa ensi vuonna, "tyrkkylista" löytyy Agoralta teologisiiven ilmooitustaululta, johon voit käydä kirjottamassa nimesi. Kokouksen jälkeen on perinteisesti luvassa kaamoksen kaatajaiset. Tervetuloa kokoukseen!
20.10.
Fideksen logotuotteet
FIDEKSEN MERCH-KAUPPA ON NYT AUKI!
Alla olevasta linkistä nyt ostaa Fideksen logolla varustettuja huppareita, collegepaitoja ja kangaskasseja!
Linkki: https://kauppa.kloffa.fi/fides-ostiensis/
Logovaatteita on myynnissä kahdenlaisella painatuksella: pelkästään Fides Ostiensis ry:n logolla sekä logolla ja kreikankielisellä "σκύβαλον γίνεται" tekstillä. Merch-kauppa on tehty yhteistyössä suomalaisen Kloffa ry:n kanssa, joka valmistaa tuotteitaan kierrätystekstiileistä.
Huppareiden ja collegepaitojen sovituskappaleet ovat Agoran Genesis-kappelista, jossa niitä voi käydä vapaasti (kun kappelilla ei ole varausta) sovittamassa kaupan ollessa auki.
Kauppa on auki 25.10. klo 23.59 asti, jonka jälkeen tuotteet valmistetaan ja lähetetään yhteistilauksessa Joensuuhun. Yhteystilauksia tulee vain yksi, joten tämä on ainut tilaisuus tähän saumaan, kun voit tilata tuotteita. Tarkempi päivä tuotteiden noutamiselle ilmoitetaan lähempänä.
Jos et pääse tuotteita noutamaan Joensuusta, voit myös sopia Joensuussa asuvan opiskelukaverisi kanssa, että hän noutaa tuotteet puolestasi. Ilmoitathan tästä etukäteen, jollekin hallituksen jäsenelle. Voit myös tilata tuotteet suoraan kotiisi, mutta tässä tapauksessa maksat mahdolliset postitusmaksut itse. Ainejärjestö ei postita Joensuuhun tulleita tuotteita eteenpäin, joten sinun täytyy joko itse tai kaverin kautta noutaa tilaukset
Toivottavasti mahdollisimman moni päätyy tilaamaan tuotteita!

Elokuu 2022
31.08.
Tervetuloa teologiseen
Hallitus haluaa toivottaa kaikki uudet ja vanhat jäsenet tervetulleeksi aloittamaan uuden lukuvuoden sekä tietysti kaikkiin Fideksen tapahtumiin. Odotamme innolla niin uusien kasvojen kuin vanhojen tuttujen tapaamista. Olemme kevään koronarajoitusten jälkeen innoissamme, kun voimme vapaasti pitää erilaisia tapahtumia, joissa toivomme, että kaikki viihtyvät. Olkaa myös matalalla kynnyksellä yhteydessä hallitukseen, jos teillä on ideoita tai palautetta.
Maaliskuu 2022
3.3.
Vuosijuhlien nettisivut
Fideksen vuosijuhlat lähenevät ja nyt niille on omat nettisivut. Sivuilta löydät tarkemmat tiedot esimerkiksi ohjelmasta ja ilmoittautumisesta. Sivut löytyvät osoitteesta https://fideksenvuosijuhlat.weebly.com. Vuosijuhliahan vietetään tänä vuonna viikolla 16, 18.-24.04.. Fides täyttää tänä vuonna jo 25 vuotta, joten nyt on todella aihetta juhlaan!
Helmikuu 2022
6.2.
Ainejärjestönauhan uusi ohjesääntö
Hallituksen 3.2.2022 pidetyssä kokouksessa hallitus hyväksyi Fideksen ainejärjestönauhalle uuden ohjesäännön, joka löytyy myös alta. Uuden ohjesäännön tarkoituksena on ottaa paremmin huomioon sukupuolten moninaisuus ja ainejärjestömme alumnit.
Fides Ostiensis ry:n jäsenyyden merkkinä kaikilla jäsenillä on oikeus kantaa ainejärjestönauhaa akateemisissa juhlatilaisuuksissa. Nauhan värit ovat musta, violetti ja punainen. Nauhan leveys on 35 mm. Musta ylimpänä 7 mm, violetti päävärinä keskellä 21 mm ja punainen alimpana 7 mm. Violetti on teologiaan yleisesti liitetty tunnusväri. Musta ja punainen edustavat Pohjois-Karjalaa.
Ainejärjestönauhaa voi käyttää nauhana tai ruusukkeena. Nauhaa kannetaan oikealta olkapäältä rinnan yli vasemmalle niin, että musta väri on ylimpänä. Solmiota käytettäessä nauha kulkee solmion päältä. Ruusukkeena nauhaa käytetään puvun vasemmassa miehustassa niin, että musta väri on niin ikään ylimpänä. Nauhan mattapuoli on päällepäin ja kiiltävä pinta pukua vasten niin, että nauha ei kosketa paljasta ihoa.
Fides Ostiensis ry:n ainejärjestönauhan lisäksi voidaan kantaa myös muita kuntanauhoja. Esimerkiksi Itä-Suomen ylioppilaskunnan ISYYn tilaisuuksissa ainejärjestönauhaa kannetaan ISYYn nauhan alapuolella, kun taas Fides Ostiensis ry:n tilaisuuksissa ainejärjestönauha on ylimpänä
Jäsenten lisäksi alumneilla eli jo valmistuneilla Fides Ostiensis ry:n jäsenillä on oikeus kantaa ainejärjestönauhaa akateemisissa juhlatilaisuuksissa.

Marraskuu 2021
15.11.
sääntömuutos
Sääntömuutos meni läpi Pantentti- ja rekisterihallituksessa. Täten syyskokous järjestetään uuden säännön muukaan, ja hallitus muodostetaan uuden tavan mukaisesti.
"Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri ja vähintään viisi (5) ja enintään kymmenen (10) muuta varsinaista jäsentä sekä enintään kolme (3) varajäsentä. Hallituksessa pitää olla vähintään 8 jäsentä ja voi olla enintään 16 jäsentä. Varapuheenjohtaja valitaan syyskokouksessa varsinaisista hallituksen jäsenistä, yhdistyksen jäsenistön äänestyksellä. Hallituksen jäsenten toiminta- ja vastuualueista päättää hallitus itse. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Hallitustehtävät on esiteltävä ennen syyskokousta, esimerkiksi kokouskutsun yhteydessä.
Hallitus täydentää tarvittaessa hallituksen jäsenten vastuualuejakoa ja ottaa ulkopuoleltaan tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta, tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa."

10.11.
Syyskokous 2021
Huomio kaikki jäsenet!
Muistakaa, että Fideksen syyskokous lähestyy ja pidetään viikon päästä, 17.11.2021, klo 17:00. Tilana toimii auditorio AG100 ja myös etänä osallistuminen on mahdollista. Esityslista kokoukseen löytyy tämän julkaisun liitteenä.
Aikaisemmin käsitelty sääntömuutos ei ole vielä saanut viranomaisilta tarvittavaa hyväksyvää lausuntoa, joten tämän hetkisen tiedon perusteella syyskokous ja hallituksen muodostus tapahtuu aikaisemman mallin mukaisesti. Jos sääntömuutos saa hyväksynnän ja tulee voimaan, esityslistaa tullaan muokkaamaan sen mukaiseksi ennen kokousta.
Nähdään syyskokouksessa!

Lokakuu 2021
17.10.
Syyskokous 2021
Huomio kaikki jäsenet!
Nyt tulee tosi tärkeää asiaa, joten tämä viesti kannattaa lukea tarkkaan!
Fides Ostiensis ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään keskiviikkona 17.11. kello 17:00. Kaikki Fideksen jäsenet ovat kutsuttuja kokoukseen. Kokoustilana toimii luokkatila AG100. Etäyhteys on myös mahdollista Zoomin välityksellä. Kokouksessa esitellään toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio vuodelle 2022, valitaan vuoden 2022 Fideksen hallituksen jäsenet ja toiminnantarkastajat tulevalle hallituskaudelle.
Viime viikolla järjestetyssä jäsenistön kokouksessa hyväksyttiin sääntömuutos koskien Fideksen hallituksen muodostamistapaa. Sääntömuutos ei kuitenkaan ole vielä saanut hyväksyntää Patentti- ja rekisterihallitukselta, minkä vuoksi sääntömuutos ei ole vielä voimassa. Täten tämän vuoden syyskokouksessa hallitus tullaan lähtökohtaisesti valitsemaan aiemman muodostustavan mukaan. Jos sääntömuutos saa hyväksynnän PRH:lta, se tulee voimaan välittömästi ja hallitus muodostuu uuden säännön mukaisesti. Selitän seuraavaksi näiden kahden muodostamistavan erot yksinkertaisuudessaan:
NYT VOIMASSA OLEVA TAPA: Fideksen hallitus ja sen jäsenet päätetään syyskokouksessa. Hallituslaisten tehtävät ja vastuualueet päätetään syyskokouksessa sen perusteella, mihin tehtävään he hakevat. Hallitus valitsee ensimmäisessä kokouksessaan keskuudestaan varapuheenjohtajan.
UUSI MUODOSTUSTAPA: Fideksen hallitus ja sen jäsenet päätetään syyskokouksessa. Puheenjohtaja, sihteeri, ja rahastonhoitaja päätetään syyskokouksessa. Muut hallituksen jäsenet päätetään yleisesti hallitustoimijoina, eli varsinaisina hallituksen jäseninä. Tämän lisäksi valitaan 1-3 varajäsentä. Varsinaiset hallituksen jäsenet jakavat tehtävät ja vastuualueet itse hallituksen kesken. Varapuheenjohtaja valitaan syyskokouksessa hallituksen varsinaisten jäsenten keskuudesta.
Fides varautuu kummankin vaihtoehdon toteutumiseen ja tekee tarvittavat järjestelyt, jotta äänestys ja hallituksen muodostaminen toteutuu kummassakin tapauksessa. Agoran teologian siiven aulaan tullaan pian toimittamaan ehdokaslista, johon voi laittaa oman nimensä haluamansa tehtävän kohdalle. Vastaavanlainen lista järjestetään myös sähköisesti. Jos siis tunnet vetoa hallitushommiin ja haluat olla mukana järjestämässä opiskelutovereillesi ohjelmaa, kannattaa asettua ehdolle.
Jos olet kiinnostunut hallitustoiminnasta, mutta et vielä tiedä, mitä kaikkea hallituslaiset tekevät, ei huolta. Hallituslaiset esittelevät omia tehtäviään ennen syyskokousta Fideksen eri kanavissa. Tarvittaessa voit ottaa myös yhteyttä hallituslaisiin ja kysyä sinua askarruttavista asioista.

07.10.
Jäsenistön ylimääräinen kokous
Tänään käydyssä ylimääräisessä jäsenistön kokouksessa keskusteltiin Fideksen hallituksen muodostamiseen vaikuttavista menetelmistä. Hallitus on aiemmin pohtinut sääntömuutosta hallituksen muodostamismenetelmästä ja toi sen jäsenistölle esiin 7.10 kokouksessa. Kuten kuvan pöytäkirjasta voi huomata sääntömuutos hyväksyttiin ja tulee voimaan heti kun Patentti- ja rekisterihallitukselta, hyväksyy sääntömuutoksen!
Ote ylimääräisestä jäsenistön kokouksesta:
Tällä hetkellä Fideksen säännöt määräävät hallituksen muodostamisesta seuraavasti: ”Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri ja vähintään viisi (5) ja enintään kymmenen (10) muuta varsinaista jäsentä sekä kolme (3) varajäsentä. Hallituksen jäsenten vastuualueista päättää yhdistyksen syyskokous. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan.”.
Sääntö muutettaisiin muotoon: ”Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri ja vähintään viisi (5) ja enintään kymmenen (10) muuta varsinaista jäsentä sekä enintään kolme (3) varajäsentä. Hallituksessa pitää olla vähintään 8 jäsentä ja voi olla enintään 16 jäsentä. Varapuheenjohtaja valitaan syyskokouksessa varsinaisista hallituksen jäsenistä, yhdistyksen jäsenistön äänestyksellä. Hallituksen jäsenten toiminta- ja vastuualueista päättää hallitus itse. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Hallitustehtävät on esiteltävä ennen syyskokousta, esimerkiksi kokouskutsun yhteydessä.”
Esitys: Äänestetään, muutetaanko Fideksen hallituksen muodostamista koskeva sääntö esityslistassa esitettyyn muotoon. Tulokset: 22 kannattaa sääntömuutosta, ei 1 kpl, tyhjää 1 kpl.
Päätös: Sääntömuutos hyväksytään enemmistön tuella.

syyskuu 2021
06.09.
apokryfit 2021
Apokryfit on täällä taas! Aika muistella menneitä tai siirtää katseesi tulevaan!
Apokryfit on Fideksen epävirallinen julkaisu. Se, mikä on tavallisesti jäänyt Ilmestyksen (Fideksen pääjulkaisun) ulkopuolelle. Ironiaa, sarkasmia, huumoria, tarinoita, runoja, aforismeja, mielipidekirjoituksia...
Voit vastata osaan tai kaikkiin kysymyksiin. Vastausaikaa 15.11. klo 12 asti.
https://forms.gle/h8u26rnUHbueipEL8

toukokuu 2021
10.05.2021
Jäsenistön ylimääräinen kokous
24.5.2021. Klo 17.00 Fides Ostiensis järjestää ylimääräisen jäsenistön kokouksen Zoom-alustalla!
Kokouksessa käsitellään:
Pöytäkirja, toimintakertomus ja tilinpäätös lisätään Facebook-tapahtumaan pikimiten!
Zoom-linkki tapahtumaan: Facebook-tapahtumassa.
Kokouksessa käsitellään:
- Vuoden 2020 hallituksen vastuunvapautusta toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen korjausten kera!
- Lisäksi Fides täydentää hallitustaan! Haussa on juhlavastaava, sekä spiritualiteettivastaava kauden 2021 hallituksen syksylle!
- Kokouksessa käsitellään myös kevään palautepäivän datan läpikäyntiä ja kuullaan jäsenistön kommentointia asiasta!
- Edunvalvontavastaavan pulmallista tilannetta käsitellään myös erillisenä kohtana ylimääräisessä kokouksessa!
Pöytäkirja, toimintakertomus ja tilinpäätös lisätään Facebook-tapahtumaan pikimiten!
Zoom-linkki tapahtumaan: Facebook-tapahtumassa.
06.05.2021
Varjoviisut 2021
:Fideksen Varjoviisut tulevat taas!
Haluatko räjähtävän päätöksen kuluneelle lukuvuodelle? Kaipaatko kevääseesi modulaatiota? Tuntuuko sinusta, etteivät ihmiset toivo tarpeeksi maailmanrauhaa? Haluaisitko vaihtaa ikuisen siperiatuulen tuulikoneisiin?
Jos vastasit yhteenkään kysymykseen ”kyllä”, on tämä tapahtuma juuri sinua varten. Vietetään yhdessä iloinen ilta etsien sitä all-time-ultimate-kaikkien-aikojen-euroviisua, joka liikuttaa jokaista kuulijaa ja ansaitsee 1000 pistettä!
Kuinka se toimii?
Ennakkovalmistelut:
Varjoviisut toteutetaan Zoom-tapahtumassa levyraatina. Jokainen osallistuja valitsee itselleen maan ja omalta maaltaan bestest ever -viisubiisin, jolla lähteä kisaan mukaan. Ainoat kriteerit ovat, että kappale on jonain vuonna ollut oman maansa virallinen kisaedustaja Euroviisuissa, eikä ollut maansa edustaja Warjoviisuissa 2020 (lista näistä kappaleista alla). Kisaan otetaan yksi kappale per maa ja yksi maa per osallistuja, joten ole nopea saadaksesi suosikkisi mukaan! Kappale tulee löytyä YouTubesta, mielellään alkuperäisenä Euroviisu-esityksenä, mutta tämän puuttuessa myös levytetty versio hyväksytään. Halutessasi voit myös koota pienen esittelyn valitsemastasi maasta, sen viisuhistoriasta tai edustuskappaleesta.
Varaa maasi ilmoittamalla se tänne: https://padlet.com/heidiarmida/ptqlau47lok9cmre
Valittuasi kappaleen lähetä sen tiedot ja linkki videoon tänne: https://docs.google.com/…/1MD41rhl90V…/edit…
viimeistään 21.5. klo 16 mennessä. Jos tahdot haastetta, voit myös pyytää järjestäjiä arpomaan sinulle maan! Kommentoimalla Facebook-tapahtumaan.
Vuoden 2021 viisut:
Malta: Gianluca - Tomorrow, 2013
Bulgaria: Poli Genova - If Love Was A Crime, 2016
Saksa: Dschinghis Khan - Dschinghis Khan, 1979
Norja: Alexander Rybak - Fairytale, 2009
Italia: Raphael Gualazzi - Madness Of Love, 2011
Irlanti: Jedward - Waterline, 2012
Venäjä: Buranovskiye Babushki - Party For Everybody, 2012
Ranska: Sébastien Tellier - Divine, 2008
Tsekki: Mikolas Josef - Lie To Me, 2018
Moldova: DoReDoS - My Lucky Day, 2018
Vuoden 2020 viisut:
Portugali: Conan Osiris – Telemóveis, 2019
Kreikka: Helena Paparizou – My Number One, 2005
Suomi: Teräsbetoni – Missä Miehet Ratsastaa, 2008
Norja: Bobbysocks – La Det Swinge, 1985
Slovakia: Kristina Pelakova – Horehronie, 2010
Moldova: Sunstroke Project & Olia Tira – Run Away, 2010
Saksa: Lena – Satellite, 2010
Montenegro: Knez – Adio, 2015
Islanti: Silvia Night – Congratulations, 2006
Ukraina: Verka Serduchka – Dancing Lasha Tumbai, 2007
Italia: Mahmood – Soldi, 2019
Turkki: MaNga – We Could Be The Same, 2010
Ruotsi: Abba – Waterloo, 1974
Bulgaria: Equinox – Bones, 2018
Azerbaidžan: Elnur & Samir - Day After Day, 2008
Venäjä: Little Big – Uno, 2020
Tapahtuman kulku:
Tapahtuma koostuu osallistujien valitsemien viisujen striimaamisesta ja mahdollisista pienistä välijuonnoista Zoom-tapahtumassa. Chatissa voi jakaa tuntoja esityksiin liittyen ja myös viisuihin liittyvä oheistoiminta on mahdollista!
Äänestäminen:
Jokainen OSALLISTUJA arvioi kilpakumppaniensa valitsemat viisut ja jakaa virallisen Euroviisu-pisteasteikon mukaiset pisteet (1-8, 10, 12) näiden kesken. Pisteet ilmoitetaan, kun kaikki edustusviisut on kuultu. Jos osallistujia on vähemmän kuin 10, muokataan pisteasteikkoa sen mukaiseksi.
Lisäksi jaetaan yksi pistesatsi YLEISÖÄÄNESTYKSELLÄ, joka tapahtuu Fideksen sosiaalisen median kanavissa. Tähän äänestykseen voivat osallistua kaikki, vaikkeivät olisi omaa viisua kilpailuun tuoneetkaan.
MITÄ: Fideksen Varjoviisut 2021!
MISSÄ: Zoomiversumissa!
MILLOIN: Perjantaina 21.5. klo 17
MIKSI: ”There’s not enough silliness in the world. Eurovision helps to keep it balanced.” -Terry Wogan

huhtikuu 2021
19.04.2021
teologian osaston palautekysely ja palautepäivä on 04.05.2021
Teologian osasto järjestää perinteisen kevään palautepäivän 4.5.2021 ja tätä varten teologian osaston KOUKE eli Koulutuksen kehittämisen työryhmä on tehnyt palautekyselyn. Tähän palautekyselyyn voivat vastata kaikki läntisen ja ortodoksisen teologian perustutkinto-opiskelijat, sivuaineopiskelijat sekä avoimen yliopiston opiskelijat.
Palautekyselyn ja –päivän erityisteemana on opiskelijoiden tyytyväisyys teologian opintoihin ja opiskeluun. Lisäksi palautekyselyssä on erillinen osio Fides Ostiensis Ryn ja Pistis Ryn asioista.
Palautekyselyyn voit vastata 29.04.2021 asti. Palautekyselyn tulokset esitellään palautepäivässä 4.5.2021 etänä, jonka ZOOM-etäkokouslinkki julkaistaan myöhemmin Teologian osasto (opiskelijat) Yammer-ryhmässä.
Teologian osaston koulutuksen kehittämisen työryhmän puolesta
Miika Immonen ja Marko Koskelo
Linkki palautekyselyyn: http://bit.ly/teolpalaute
Linkki Teologian osasto (opiskelijat) Yammer-ryhmään: https://www.yammer.com/uef.fi/…

16.04.2021
Kevätkokouksessa käsiteltiin
Fideksen hallituksen täydentämistä!
Fides Ostiensis täydensi kevätkokouksessa hallitustaan kahdella uudella jäsenellä. Fides on jo viime syksystä asti pyörittänyt hallitusta vajaamiehistöllä, mikä on vaikuttanut toimintaan ja hallituksen jäsenten jaksamiseen! Kevätkokouksessa toiseksi tapahtumavastaavaksi valittiin Arttu Hietala
ja varajäseneksi valittiin Alma Laukkanen!
Onnea uusille hallituslaisille!
Hallituksesta puuttuu edelleen juhlavastaava! Tähän paikkaan voi hakea esimerkiksi toukokuun ylimääräisessä jäsenistön kokouksessa!
2020 Hallituksen vastuuvapautus
2020 kauden hallitukselle ei toistaiseksi ole myönnetty vastuuvapautta, sillä tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa oli täydennettävää. Vastuunvapautta käsitellään uudelleen toukokuussa järjestettävässä ylimääräisessä kokouksessa! Aikataulut tästä kokouksesta julkaistaan myöhemmin!

01.04.2021
Fides ostiensis ry:n 24. vuosijuhlat
Rakas läntisen teologian ainejärjestö Fides Ostiensis ry täyttää tänä vuonna 24 vuotta. Emme valitettavasti voi vallitsevan tilanteen takia juhlia perinteisin menoin. Siksi kutsumme kaikki fidesläiset ja fideksenmieliset juhlistamaan Fidestä virtuaalisesti 23.4.2021.
Ohjelmassa on:
Lisäksi voit ottaa osaa vuosijuhlapäivään somessa tägäämällä @fidesostiensis ja kertomalla mitä ainejärjestö sinulle merkitsee. Voit myös jakaa kuvia omasta kotivujuilustasi muille. #fides24
Varaa siis päivästäsi hetki tai kaksi Fidekselle, ja tule juhlimaan yhdessä näille virtuaalisille vuosijuhlille!
Linkkejä ja lisätietoja tulee lähempänä tapahtumapäivää Facebook-tapahtumaan.
Ohjelmassa on:
- Striimattu jumalanpalvelus klo 11.00, jonka jälkeen virtuaaliset kirkkokahvit.
- Vuosijuhlalähetys klo 17.00 alkaen.
Lisäksi voit ottaa osaa vuosijuhlapäivään somessa tägäämällä @fidesostiensis ja kertomalla mitä ainejärjestö sinulle merkitsee. Voit myös jakaa kuvia omasta kotivujuilustasi muille. #fides24
Varaa siis päivästäsi hetki tai kaksi Fidekselle, ja tule juhlimaan yhdessä näille virtuaalisille vuosijuhlille!
Linkkejä ja lisätietoja tulee lähempänä tapahtumapäivää Facebook-tapahtumaan.
maaliskuu 2021
30.03.2021
FIDEKSEN KEVÄTKOKOUS
Fideksen kevätkokous järjestetään 15.4.2021 Klo. 17.00 Zoomissa!
Kevätkokouksessa käydään läpi tilinpäätöksestä ja edellisen vuoden vastuunvapautuksesta. Myös toimintasuunnitelmaa tutkitaan! Eli kevätkokouksessa käsitellään asioita, jotka ovat jäsenistölle tärkeitä.

Helmikuu 2021
08.02.2021
Oodi vaihtuu Peppiin
WebOodi korvautuu vuoden lopussa PEPPI-järjestelmällä.
Itä-Suomen yliopisto ottaa käyttöön uuden opintotietojärjestelmän loppuvuonna 2021. WebOodi on tullut tiehensä päähän ja se vaihdetaan nykyaikaiseen Peppi-järjestelmäkokonaisuuteen.
Peppi-kokonaisuuteen kuuluu paljon erilaisia toimintoja ja liitännäispalveluita, jotka helpottavat sekä opiskelijoiden että henkilökunnan arkea.
Peppiin sisältyy opintotietojärjestelmän lisäksi esimerkiksi opetuksen suunnitteluun ja tilojen varaukseen liittyvät toiminnot.
Pepin kautta opiskelijat voivat esimerkiksi:
Opiskelijoiden toiminnot on Pepissä kasattu näppärästi yhteen paikaan: opiskelijan työpöydälle. Opiskelijan työpöydän sisältö tarkentuu syksyyn 2021 mennessä, ja suunnitteluun osallistuu opiskelijoiden UEF Peppi -työryhmä, joka on aloittanut toimintansa joulukuussa 2020.
Pepin käyttöönoton tarkka aikataulu täsmentyy kevään 2021 aikana.
Kannattaa seurata Peppi-tiedotusta ja -ohjeita. Peppiin liittyviä uutisia, keskusteluja ja tapahtumia löytyy Yammerin Peppi-ryhmästä. Peppiin liittyviä kysymyksiä ja ideoita voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen peppituki@uef.fi.

- Suunnitella opintonsa (HOPS)
- Ilmoittautua kursseille ja tentteihin
- Katsoa lukujärjestystä
- Hankkia opiskelutodistuksen ja opintosuoritusotteen
- Hakea muualla suoritettujen opintojen hyväksilukemista UEF-tutkintoon (AHOT)
Opiskelijoiden toiminnot on Pepissä kasattu näppärästi yhteen paikaan: opiskelijan työpöydälle. Opiskelijan työpöydän sisältö tarkentuu syksyyn 2021 mennessä, ja suunnitteluun osallistuu opiskelijoiden UEF Peppi -työryhmä, joka on aloittanut toimintansa joulukuussa 2020.
Pepin käyttöönoton tarkka aikataulu täsmentyy kevään 2021 aikana.
Kannattaa seurata Peppi-tiedotusta ja -ohjeita. Peppiin liittyviä uutisia, keskusteluja ja tapahtumia löytyy Yammerin Peppi-ryhmästä. Peppiin liittyviä kysymyksiä ja ideoita voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen peppituki@uef.fi.
Tammikuu 2021
07.01.2021
Stipendihakuja ekumeenisille kursseille 2021
Ekumeeninen opintokurssi Etelä-Saksassa 24.05. – 02.06.2021
Teemana ”Not a Spirit of Fear, but of Power and Love and Sound Mind. Christian Identity in a Changing Europe” Haku päättyy 15.01.2021
Ekumeeninen verkkoseminaari 05. – 10.07.2021
Teemana ”Ecumenical and Interreligious Dialogue: Similarities and Differences” Haku päättyy 07.03.2021
Ekumeniaa ja uskontodialogia käsittelevä kesäkurssi Roomassa 21.06. – 09.07.2021
Centro Pro Unione järjestää kesäkurssin otsikolla ”Ecumenical and Interreligious Movements from a Catholic Perspective” Haku päättyy 15.03.2021

01.01.2021
Hae Fideksen hallitukseen ja työryhmiin!
Vuoden 2021 hallitukseen mahtuu vielä jäseniä. Jos olet kiinnostunut ole yhteydessä puheenjohtajaan Jouni Kovaseen sähköpostitse pj.fidesostiensis@gmail.com